keskiviikko, 16. huhtikuu 2008

Elämä jatkuu

Vappuna muuttaa kotiimme Särkyneenpyörän Tappi, eli Rood, Nemin tilalle hoitamaan harrastuskoiran virkaa. Meidän touhuistamme lisää Roodin omasta blogista. Nemi kuitenkin säilyy aina sydämmessäni.

perjantai, 12. lokakuu 2007

Loppu.

Nyt se on sitten loppu. Nemini elämä.

Eilen torstaina 11.10.07 päättyi 17kk vanhan bordercollienarttuni Demssin Nana Coeurin elämä auo-onnettomuuteen. Olin huoneessani tyekemässä läksyjöni ja luulin koiran nukkuvan alakerrassa, mutta se olikin avannut oven ja lähteny karkuun. Koira kuoli noin kello 20.00 auton osuessa siihen. Koira kuoli heti ja ilman kipuja.

Tälläisellä hetkellä sitä vaan tuntee olonsa niin typeräksi. Vielä keskiviikkona opetin sille uutta seuraamiskäännöstä ja olin siitä niin ylpeä. Torstaiaamuna kirjoitin opontunnilla tehtävääni olevani maailman onnellisin ihminen, koska minulla on kaikkea mitä voin toivoa, koti, koira ja kavereita. Saman päivän iltana minulla olikin enää koti ja kavereita.

Liian nuorena päättyi rakkaan koirani elämä. Ei siitä tullut tottelevaisuusvaliota, eikä sen kanssa ehditty kisata jäljellä eikä aloittaa agilityä ja hakua. Tälläistä on elämä. Yhtenö hetkenä olet huipulla, seuraavassa hetkessä saatat jo olla pohjalla.

Keväällä on aika uuden koiran, mutta sitä en halua vielä miettiä. Kiitos blogiani seuranneille, en tiedä mitä tälle nyt teen.

Hyvästi Nemi.

tiistai, 2. lokakuu 2007

Ongelmia julkaisussa

Eilen kirjoittamani teksti ei millään tule näkyviin, en tiedä syytä.. Noh, kirjoitan tämän päivän koulutuksista nyt sitten uutta asiaa.

Eli tänään oli oikein reenit, ja porukka oli kaksinkertaistunut! Koirien pääluku oli huimat 14, toivotaan etteivät uudet lähde lätkimään todettuaan ettei koirien koulutus olekaan mitään sormien napsauttelua, kuten ainakin edelliset taisivat luulla.

En yksinkertaisesti ymmärrä, mikä on vialla, mutta Nemi ei yksinkertaisesti jaksa keskittyä minuun kentällä. Ennen olen saanut koiran huomion pyytämällä kentälläkin, ja pentukurssilla(aikoinaan) tuo oikein loisti, suurleirilläkään ei muista aiheutunut mitenkään erítyisen paljon häiriötä, mutta nyt tuon kerhon alettua täytyy jopka tunti aloittaa alusta. Aina kentälle saavuttaessa tuo alkaa häslätä ja minun kuuntelemiseni lakkaa siihen pisteeseen, MISSÄ VOI OLLA SYY?? Ei kai sillä taas ole joku ikä? 17kk..

Aluksi otettiin taas ohituksia, koira ei kuunnellut yhtään, mutta meni vähän paremmin(mielestäni) kuin viime kerroilla. Sitten jaettiin ryhmä kahtia, ja aletaan nyt tulevaisuudessakin mennä kahdessa ryhmässä, ja minä ja Nemi mentiin "tavoitteellisiin" parempien ryhmäksi en sitä voi sanoa, kun sinne kerran päädyimme :) Ensin otettiin seuraamista, alkuun koira ei kuunnellut yhtään, mutkittelin ja tein lyhyitä pätkiä, palkkasin vain kontaktista. Kohta jo koira alkoikin kuunnella ja meni jo lähes yhtä hyvin kuin kotipihassa :) Sitten otettiin hieman paikallaoloa, jossa on ollut ongelmana, että Nemi ennakoi luoksetulon. Otin lyhyellä matkalla, palkkasin suorasta maahanmenosta ja palatessani koiran viereen palkkasin maahan ja vapautin, en vaatinut lainkaan perusasentoa. Parin toiston jälkeen koira alkoi jo ymmärtää, vinoista ja lonkka-asennoista tuli koiraa nosteltua turhan usein, mutta pari viimeistä toistoa olivat jo täydellisiä. Sitten otettiin kaksi luoksetuloa. Nemi pysyi hyvin paikallaan, ensimmäisessä juoksi vähän innottomasti ja olisi mennyt ohi moikkaamaan suursnautseria :) Toisessa toistossa ennakoi, eii.. mutta en puuttunut siihen vaan innostin koiran hyvään vauhtiin ja palkkasin. Nyt kotona täytyy harjoitella, että lopettaa tuon ennakoinnin. Pelkkää paikallaoloa siis. Loppuun seurailtiin vielä pari lyhyttä pätkää ja koira meni jo tosi upeasti siinä vaiheessa, ikävä kyllä ei ihan kotipihatasoa.

maanantai, 1. lokakuu 2007

Seuraamista

Eli ei tehty mitään koeviikolla :) ja sitten sain vielä kuumeen niin siinä ei paljoa koiraa koulutella.. Tänään kuitenkin onneksi :) Sain taas kolmen viikon koulutussuunnitelmankin tehtyä.

Eli tänään otettiin seuraamista, vain seuraamista. Otin patukalla ja meni aikas tosi hyvin. Ensin tuo yritti repiä hampaillaan takkini helmaa ja vasenta hihaani, mutta kun kielsin lakkasi. Kontakti oli tosi hyvä ja seuraaminen oli ainakin kiinteää.. Ensimmäistä kertaa tuli sellaista ongelmaa, että on vaikeuksia vasemmalle käännyttäessä, kun koira on niin tarkasti jalan vieressä. No, en siihen puuttunut, kun Nemi tuskin jaksaa jatkossa seurata näin intensiivisesti.

Täyskäännöksissä koira aluksi jotenkin jäi.. Eli siis joko lähti seuraamaan takanani tai oikealla puolella. Lopetin harjoituksen palkkaamatta saman tien ja aloitin alusta, viimeisissä harjoituksissa menivät täyskäännöksetkin upeasti. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen harjoitukseen.

Eli semmoinen lyhyt pätkä tänään, otan lisää reeniä jos sade tuosta hellittää.

sunnuntai, 23. syyskuu 2007

Nyt kyllä

Minun pitäisi ryhdistäytyä(taas kerran)

Niin siis, toko on alkanut jo ihan kunnolla, ja kivaa on ollut, vinkkejä olen saanut :) puolet porukasta(ne, joiden koirat tarvitsisivat eniten koulutusta) jättivät tulematta jo toiselle tunnille, mutta nyt siellä pyörii aikas lailla porukka jonka en usko pienenevän. Koiria siis Nemin lisäksi mittelspitz, kultainennoutaja, pk collie, länsigöötanmaanpystykorva, dalmatiankoira, amerikancockerspanieli(en ole varma, kaikki spanielit näyttävät mielestäni ihan samalta) ja rotikka, joka tosin ei ollut viime kerralla rokotusten vuoksi. Sekä kouluttajan spinonet. Toivottavasti en nyt unohtanut ketään :)

Ensimmäisellä "koulutuskerralla" harjoiteltiin pääasiassa kontaktia. Nemi oli kuin pieni terroristi, sen koulutuksesta ei tullut mitään :) Se jopa karkasi, enkä minä jaksanut kiinnostaa sitä lainkaan heiluin sitten lelun tai makupalan kanssa. Mutta sellaista se on joskus, joskus menee hyvin, joskus huonommin. Otettiin myös kolmella koiralla seuraamista(Nemi, dalmis ja ohjaajan spinone). Sain kullanarvoisen vinkin Nemin jäljessä kulkemiseen: minä tuijotan koiraa. Kuka koira sitä nyt vieressä uskaltaisi kävellä, jos ihminen itse kävelee kumarassa ja tuijottaa suoraan silmiin.. Otettiin myös paikallamakuuta(hirveää).

Toisella kerralla aloitettiin hihnakävelyllä ja ohituksilla. Nemi oli tällä kertaa hieman kiinnostuneempi kuin viimeksi, ja hommasta jopa tuli vähän jotain :) Seuraamiset menivät paremmin, ja sain toisen arvokkaan vihjeen: olen tehnyt touhusta todella tylsää. Aloin mutkitella ja vetää muutenkin arvaamattomia seurauspätkiä, ja koira on paljon aktiivisempi ja pitää paremmin kontaktia. On se hienoa, että on joku sanomassa mitä minä puusilmä en huomaa :) sitten vähän paikallaoloa ja luoksetuloja. Ja tunnin huomautus minulle: Luota koiraan.

Nyt ensi viikko on koeviikko, joka saattaa tarkoittaa sitä, että ehdin touhuta koiran kanssa enemmän, tai päin vastoin. Riippuu nyt siitä, kuinka luen :) Toivotaan, että koiralle jää aikaa.

  • Bordercollie Demssin Nana Coeur

    Syntynyt 28.04.2006. Nemi on mustavalkoinen bordercollienarttu, jolta löytyy paimennusvaistoa kotitarpeiksi. Nemi on ERITTÄIN sosiaalinen ja iloinen koira, jolta löytyy reenaamisintoa, kunhan sen osaa motivoida oikein(minä en aina osaa). Nemi rakastaa pientä reeniä ja jäljestämistä. Ongelmakäyttäytymisistä suurin, huomattavin ja lähes ainoa, on autojen jahtaaminen. Sitä olemme kitkeneet pois yksinkertaisesti yrittämällä estää koiran mahdollisuudet tähän vaaralliseen harrastukseen. Tällä hetkellä opetan Nemille varmaa maahanmenoa käytöksen keskeyttämiseen.

  • Kaikki harrastukset joista haaveilen:

    TOKOa olemme Nemin kanssa jo aloitelleet. Toistaiseksi jannataan seuraamisessa, mistä katosi kontakti talven aikana. Tavoitteena, joskin kaukaisena, on TVA -titteli, johon toivottavasti sitten joskus päästään. Välitavoite on saavuttaa kisavalmiudet ALOon.


    JÄLKEÄ olemme Nemin kanssa myös kokeilleet. Koira nauttii, kun saa käyttää nenäänsä ja totisesti pysyy jäljellä. Seuraavaksi pitäisi opetella kepit, toivottavasti osaan ne opettaa. Jäljestä en osaa suurempia tavoitteita asettaa, jospa nyt joskus edes kisaamaan päästäisiin. Eli tavoite numero 1: läpäisty BH-koe.


    AGILITY on aikeissa aloittaa mahdollisimman pian. Nemissä riittää hyppytehoa ja nopeutta kuten muissakin rotunsa edustajissa, ongelma vain on se, että pitäisi päästä johonkin seuraan että saataisiin esteet käyttöön. Tavoite: ensin alkuun opetella ne esteet ja saada koira hallintaan, jotta sinne kentälle päästäisiin.


    HAKUun olen myös ihastunut. Sitä tosin emme ole vielä aloittamassa, ehkä vuoden tai kahden päästä. Tavoitteita en osaa siksi vielä asettaa.

  • Sivupohjieni luomisessa olen käyttänyt

    ruiske.jpg
  • Kävijälaskuri, käynnistetty 26.06.2007

  • Tulevat tapahtumat

    13.-14.10 Kasvattajan peruskurssi


    24.-25.11 Koirankouluttajakurssi

  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot

    Tllkerron Nemi-koirani eltjota ei ole) ja sen koulutuksesta(jota saisi olla enemm).

  • Tagipilvi